Peppi oppi ryömimään eilen illalla. Toissapäivänä oli jo pientä yritystä, ja eilen sitten Peppi eteni pari kertaa parin ponnistuksen verran. Tänään sitten ryömii kuin vanha tekijä. Uskomatonta, kuinka nopeasti taito karttuu. Kun venyttelin juoksulenkin jälkeen lattialla, tuli Peppi luokseni sykemittarin houkuttelemana. Tuntui aivan ihanalta. Sanoinkin miehelleni, että loppuviikosta olen jo varmaan tuskainen siihen, miten vauva liikkuu sinne minne ei pitäisi aina kun selkäni käännän. Noin viikon verran Peppi on liikkunut peruuttamalla, mutta se on ollut enemmänkin tahatonta: hän ei ole oikein ymmärtänyt liikkuvansa eikä tehnyt sitä tarkoituksella. Toista se on ryömimisen kanssa: lelujen tavoittelu on nyt hänelle mieluista, vaikka tähän saakka hän on hermostunut silloin kun kurkottelu ei ole tuottanut tulosta.

Toinen viikonloppuna Pepille löytynyt uusi asia on kieli. Sen voi työntää tosi pitkälle ulos suusta ja lisätä temppuun vaikka vähän päristystä mausteeksi. Ja äiti, isä ja isoveli ovat aivan haltioissaan.